Riina Pitkänen

Kou­lu­tus: Fysioterapeutti (AMK), Personal Trainer (Physiotrainer)

Val­men­nus: Omaan treenitaustaani kuuluvat kuntosaliharjoittelun lisäksi kestävyysurheilumuodoista erityisesti juoksu ja maastohiihto. Kuntosaliharjoittelussa painotan toiminnallisia harjoitteita sekä vapailla painoilla tehtäviä liikkeitä lihasvoimaa ja liikkuvuutta kehittäen. Pidän myös erilaisista ryhmäliikuntatunneista, ja olen myös itse ohjannut mm. pilatesta sekä kehonhuoltotunteja.

Valmentajana olen positiivinen tsemppari, huomioin jokaisen treenaajan yksilölliset tavoitteet sekä haasteet. Tavoitteenani olisi saada aikaan hyvä fiilis valmennettavilleni jokaisen treenin jälkeen sopivasti treeneissä haastaen ja motivoiden. Tarvitsetpa apua liikkeisiin ja tekniikoihin, painonhallintaan, suorituskyvyn parantamiseen tai kaipaat motivointia treeneihisi, olen käytettävissäsi. Minulta luonnistuvat myös ravinto-ohjaus ja suunnitelmallisemmat projektit esimerkiksi maratonille tähdäten. Tärkeintä kuitenkin on se, että treenataan yksilöllisesti ja monipuolisesti, joten kuuntelen tavoitteesi sekä toiveesi. Sen myötä voimme tehdä laadukasta valmennustyötä yhdessä ja edetä eteenpäin.

Eri­tyis­osaa­mi­nen: Tuki- ja liikuntaelinongelmien kuntoutus ja ennaltaehkäisy, lihaskuntoharjoittelu, liikkuvuusharjoittelu, kestävyysharjoittelu, kuntotestaus, ravitsemusneuvonta

Kie­li­tai­to: suomi, englan­ti

Toi­mi­pis­te: Es­port Aalto