Koronavirus

Esportin keskukset pysyvät toistaiseksi auki – pysythän mukanamme

Olemme Esportillakin luonnollisesti huolissamme vallitsevasta tilanteesta. Teemme parhaamme sen suhteen, että pystyisimme palvelemaan sinua asiakkaanamme parhaalla mahdollisella tavalla nyt ja tulevaisuudessa. Pyrimme kaikessa toiminnassamme siihen, että tämän epävarman ajanjaksonkin jälkeen meillä olisi mahdollisuus tarjota sinulle laadukkaita liikunta- ja hyvinvointipalveluita satojen liikunnan ammattilaistemme tekemän työn kautta.
Toivomme sydämemme pohjasta, että pysyt mukanamme myös tämän vaikean ajanjakson yli – yhdessä tästäkin selvitään.

Suomen hallitus tiedotti 17.3. uusista rajoituksista ja määräyksistä koronavirustilanteen osalta. Yksityisten kuntokeskusten osalta ohjeistusta ei tarkennettu. Esport toimii Suomen Kunto- ja terveysliikuntakeskusten yhdistys SKY ry:n hallituksen alan yksityisille toimijoille antaman ohjeistuksen ja suosituksen mukaan:

Kunto- ja terveysliikuntayritykset voivat olla edelleen auki viranomaismääräysten mukaisesti. SKY:n hallitus suosittelee, että alan yritykset noudattavat palveluissaan ja henkilökunnan ohjeistuksissa THL:n mukaisia ohjeita.”

Olemme tehneet mm. seuraavia muutoksia ja toimenpiteitä huolehtiaksemme asiakkaittemme ja henkilökuntamme hyvinvoinnista.

  • Olemme nostaneet keskuksissamme siivouskertojen määrää ja tarkentaneet erityisesti kuntosalihygieniaan liittyvää sisäistä sekä asiakkaille suunnattua ohjeistusta.
  • Olemme lisänneet asiakastiloihimme desinfiointiainetta sekä liikuntatiloihimme desinfioivaa puhdistusainetta.
  • Ryhmäliikuntatuntien osalta olemme rajanneet henkilömäärän väliaikaisesti yhdeksään + ohjaaja (9+1). Seuraamme tilannetta ja määräyksiä aktiivisesti ja tiedotamme mahdollisista muutoksista välittömästi.
  • Pukuhuoneiden saunat olemme ottaneet väliaikaisesti pois käytöstä.
  • Varmistamme, että henkilökuntamme noudattaa viranomaisten ohjeistuksia koskien ulkomaalta paluuta, altistusta tai sairastumista.
  • Esport Café on suljettu asiakkailta, myynnissä Take away -tuotteita rajoitetusti.
  • Suosittelemme kortti- ja lähimaksua asioidessanne vastaanotoissamme.

JÄÄTHÄN KOTIIN, JOS:

  • Sinulla on varmistettu koronavirustartunta tai sinulla on yhtään flunssan oireita tai tunnet itsesi kipeäksi.
  • Olet palannut ulkomailta (virallisen määräyksen mukaan tässä tilanteessa tulee pysytellä karanteeniolosuhteissa kahden viikon ajan paluusta)
  • Olet ollut kontaktissa ihmisen kanssa, jolla on todettu koronavirustartunta (altistus) tai olet ollut kontaktissa henkilön kanssa, joka on kotikaranteenissa.

 

HYVÄ ESPORT-JÄSEN!

Kehitämme aktiivisesti valmennuspaketteja ja liikuntaohjeita, joiden avulla voit jatkaa liikunnallista elämäntapaasi uusilla tavoilla missä ja milloin vain. Nämä olemme lanseeranneet jäsenillemme jäsenpostin välityksellä. Olemme myös päivittäneet ryhmäliikunta-aikatauluja. Uudet aikataulut julkaistaan maanantaina ja ne astuvat voimaan keskiviikkona 1.4.

Tutustu 1.4. alkaen voimassaoleviin aukioloihin ja aikatauluihin täällä.

ONLINE-TUNNIT

Esport-jäsenenä käytössäsi on nyt myös Online-tunnit, lisätietoja löydät täältä.

 

MUITA TOIMENPITEITÄ:

MAILAPELIT:Esport Centerin mailapelien vakio- ja osakevuorot jatkuvat normaalisti.
Mikäli pelivuoro on käytössä yli 70-vuotiaalla asiakkaalla, laitetaan ko. vuoro ja sen laskutus tauolle 1.4.2020 alkaen poikkeusolosuhteiden ajaksi. Olettehan tässä tapauksessa yhteydessä sähköpostitse mailapelit@esport.fi

Vuokramailoja on edelleen saatavilla Centerin vastaanotosta. Desinfioimme mailat aina edellisen käyttökerran päätteeksi.

CROSS TRAINING: Cross Training -tunnit jäävät tauolle 1.4. alkaen.

NINJA PARK JUNIOR -LAPSIPARKKI: Poikkeustilanteesta johtuen Ninja Park Junior (0-5-vuotiaille) on toistaiseksi suljettu. Nähdään taas, kun tilanne sen mahdollistaa! Ninja Park 6-10-vuotiaille on avoinna Extreme Esportissa sen aukioloaikojen puitteissa.

Tässä erityisen poikkeuksellisessa tilanteessa toivotamme kaikille asiakkaillemme voimia, jaksamista ja fyysisen sekä psyykkisen kunnon ylläpitoa!

Terveisin,

Esport-yhtiöt

Päivitetty 23.4. klo 7:40